Torstaina 15.10. kokoontui järjestyksessä toinen Aikapoliittisen klubin pikaseminaari. Ihmisen suhde aikaan on muuttumassa ja ennen pitkää ajankäytön problematiikka nousee yhteiskunnassa esiin uudella tavalla myös hyvinvoinnin mittarina. Aika aiheena on herättänyt paljon kiinnostusta, joka tietysti innostaa myös demoslaisia pureutumaan syvemmälle aiheeseen, joten kahdelle klubikerralle on luvassa myös jatkoa.
Ensimmäisenä puhui dosentti Liisa Horelli Teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta. Aikapolitiikassa on kysymys yksilöllisen ja kollektiivisen l. sosiaalisen ajan yhteensovittamisesta rakenteisiin vaikuttamalla. Kun monta asiaa on hoidettava entistä lyhyemmässä ajassa, on ajankäytön koordinoitu haltuunotto tärkeää. Paikallinen osallisuusrakenne tukee ihmisten selvitytymistä. Tulevaisuuden tavoitteena onkin palvelutiski, josta yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palvelut saa yhdestä paikasta.
Ilmastotalkoiden Älä hiilee liikenteessä -seminaari
järjestettiin 15.9. Finlandia-talolla koko päivän mittaisena
tapahtumana. Alustajiksi oli kutsuttu puhujia varsin erilaisilta
aloilta, ja liikenteen tulevaisuutta pohdittiin monelta kannalta:
automatisoidusta joukkoliikenteestä pyöräilyolosuhteiden parantamiseen,
ja yhdyskuntarakenteen kehittämisestä yleisen asenne- ja arvomaailman
muutoksiin. Näkökulmat olivat siis varsin vaihtelevia, mutta kaikkien
esiintyjien yhteisenä nimittäjänä oli uusien käytäntöjen esittely
liikenteen valtavan hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
Päivä
alkoi lehdistötilaisuudella, joka toteutettiin raitiovaunuajelulla
Mikonkadulta Finlandia-talolle. Seminaarin avaussanat lausui ministeri
Jan Vapaavuori, joka totesi, että jopa 20 % kasvihuonekaasupäästöistä
on peräisin liikenteestä. Aidot päästövähennykset ovat monimutkainen
asia, mutta niihin voidaan päästä käsiksi mm. yhdyskuntarakennetta
kehittämällä, jolloin yksityisautoilun tarve vähenee ja
liikkumismuodoksi voidaan valita useammin joukkoliikenteen vaihtoehto.
Esimerkkinä oli Kööpenhaminan "Fingerplan", jossa asutus on keskitetty
Sitran Energiaohjelma
2008-2012 pyrkii parantamaan merkittävästi rakennetun ympäristön energiatehokkuutta. Yhtenä ohjelman osana toteutettiin juuri päättynyt A Sustainable Development Design Competition: Low2No
-projekti, jonka kunnianhimoisena tavoitteena oli löytää Helsingin
Jätkäsaareen varatulle energia- ja innovaatiokorttelille uudenlaista
ajattelua suunnittelukilpailun avulla. Low2No nimenä tarkoittaa
energiatehokkuuden lisäämistä ja hiilijalanjäljen asteittaista
pienentämistä niin, että kehitystyön edistyessä rakennuskompleksien
hiilitase voisi lopulta olla parhaimmillaan jopa negatiivinen.
Kilpailun viime vaiheeseen oli valittu viisi kansainvälistä työryhmää, jotka
esittelivät tilaisuudessa omat tuotoksensa viiden minuutin
pähkinänkuoressa. Tässä ajassa ei kovin kattavaa kuvaa laajoista
ehdotuksista ollut mahdollista saada, joten järjestäjiltä oli hyvä
ratkaisu järjestää esitysten jälkeen eri tilaan vapaata aikaa tutustua
kilpailutöihin omatoimisesti. Kansainvälinen tuomaristo kiitteli
kaikkien osallistujaryhmien työn korkeaa tasoa, ja voittajaksi
Tuoreita ajatuksia suoraan sähköpostiisi!