Politiikka on vaihtoehtoja

Nuorisotutkimusseuran ja Nuorisoasiain neuvottelukunnan perjantaina 12. kesäkuuta julkaistu tutkimus Aika vapaalla on perinteiselle järjestökentälle ja poliitikoille karua luettavaa. Järjestöihin kuuluminen on rajussa laskussa etenkin alle 15-vuotiaiden joukossa. Vain 45 % nuorista kuuluu järjestöön. Ainoastaan puolet nuorista kokee olevansa osa yhteiskuntaa. Suomessa on EU-maiden suurimpiin kuuluva ero nuorten ja vanhempien ikäluokkien äänestysaktiivisuuden välillä. Vain kolmannes nuorista pitää paikkakunnallaan tarjolla olevaa nuorisotoimintaa kiinnostavana. Perinteisesti hyvin pärjänneet urheilujärjestötkin ovat ongelmissa pienenevien jäsenmääriensä kanssa. Tutkimuksen julkaisutilaisuudessa oikeusministeri Tuija Brax totesi, että näidenkin tulosten valossa pelkkä "kyllä se siitä korjaantuu iän myötä, nuoret ovat nuoria"-taivastelu on syytä lopettaa. Kyse on aidosta muutoksesta.

Demokratian pelastamiseksi tarvitaan uudelleenajattelua yhteiskunnallisuudesta. Tarvitaan äänestysprosenttihysterian sijaan luottamusta jakamiseen ja yhdessä oppimiseen. Ilmastonmuutos, työn uudelleenjako, maahanmuutto, politiikan viihteellistyminen ja viestien tulva sekoittavat vanhoja jakolinjoja. Keskinäisriippuvuudet kasvavat.

Politiikka pitää palauttaa keskusteluun toimista ja tavoitteista. Poliittisen osallistumisen typistäminen äänestämiseksi luo nuorille virheellisesti mielikuvan, jossa demokratiassa kansalaisen rooliksi olisi määritelty vain valitseminen muiden asettamien vaihtoehtojen välillä.  Keskittyminen äänestysprosenttiin etäännyttää poliittisen toiminnan arjessa tehdyistä kulutusvalinnoista, yhteistyöstä muiden ihmisten kanssa ja henkilökohtaisesta vastuusta. Pelkkä äänestäminen kuulostaa myös puutteelliselta niille, jotka ovat kasvaneet Wikipedian, remix-videoiden ja Barack Obaman vaalikampanjan keskellä. Yhteistoiminnalla - ei äänestämällä - luodaan ja muutetaan identiteettejä. Sitä on politiikka. Mitä syön ja kenen kanssa kertoo poliittisesta ajattelustani.

Uudenlaisen politiikka-ajattelun tuleekin lähteä liikkeelle jakamisesta, arjesta, yhdessä muokkaamisesta ja vallitsevien rakenteiden uudelleenajattelusta. Kokemuksellisuus ja keskinäisriippuvuuksien tunnistaminen tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää myös, miksi poliittisia päätöksentekorakenteita tarvitaan sekä kansallisesti että globaalisti. Koulut, kunnat ja kansalaisyhteiskunta voivat rakentaa yhteiskunnallisuuden kokemusta teksti- ja keskustelulähtöisyyden rinnalla myös toiminnan ja visuaalisten keinojen kautta.

Kaikki tähän tarvittava teknologia on jo keksitty, nyt pitää soveltaa ja muokata. Kansalaisjärjestöt ja koulut voivat tarjota välineitä suurien tietomäärien käsittelyyn, omien mielipiteiden jakamiseen ja yhdessä työstämiseen sen sijaan, että opetellaan ulkoa puolueiden nimiä tai ministereiden vastuualueita. Oma kokemus, vastuu ja toiminta on uudenlaisen yhteiskunnallisuuden keskiössä. Oppilaiden erilaisten ajatusten ja kokemusten yhdistelyllä voidaan tuottaa tuoreita, mutta pitkälle kehiteltyjä skenaarioita yhteiskunnan tavoitteista ja arvoista. Maahanmuuton myötä keskinäisriippuvuudet tulvivat kansallisrajojen yli, kun monien oppilaiden perhe jakaantuu kolmellekin maanosalle. Kansalaisuus on parhaimmillaan kykyä toimia ja ajatella yhdessä.