Demos Helsingin aikapolitittinen klubi jatkaa pikaseminaarien sarjaa. Klubissa analysoidaan ajan, yksilön ja yhteiskunnan suhdetta.
Tuoreen kuluttajakyselyn mukaan raha ja kasvu eivät enää motivoi suomalaisia samalla tavalla kuin ennen. Kehitys on tuttu kaikista vaurastuneista maista. Tietyn pisteen jälkeen emme tarvitse lisää rahaa: Taloudellisten tavoitteiden sijaan
vapaus ja ihmissuhteet korostuvat. Koemme työelämän
entistä vaativampana ja hektisempänä.
Ihmisten suhde aikaan on muuttumassa: työ- ja vapaa-aika sekoittuvat,
mutta henkilökohtaiset tavoitteemme kehittyvät vastakkaiseen suuntaan.
Unelmoimme sapattivapaista ja lepoelämyksistä. Voimme
töissä pahoin ja suoritamme viikonloppunakin. Se, mikä alkoi näkyä
ensin vain kiireisimpien arjessa, on nyt työtätekevien todellisuutta.
Vaikka aika on keskeinen pahoin- ja hyvinvointimme lähde, loistaa se poissaolollaan nykypolitiikasta.
Aika, edellytyksenä yksilön työpanokselle ja aktiiviselle toiminnalle, on rahaa perustavanlaatuisempi tekijä.
Voisiko yksilön ja ajan suhteen muutos heijastua myös politiikkaan?
Voisiko ajasta tulla politiikan keskeinen kieli, väline ja hyödyke?
Pitäisikö näin käydä?
Aikapolittisessa klubissa analysoimme ajan roolia yhteiskunnassamme.
Klubilla kokoontuu ihmisiä, jotka tekevät ajasta
politiikkaa. Olemme jakaneet aikapoliittisen klubin löyhästi kahteen
pikaseminaariin: ensimmäisen seminaarin teemana on Aika ja raha;
toisen Aika ja hyvinvointi.
Tuoreita ajatuksia suoraan sähköpostiisi!