Aikapoliittinen klubi, osa II: Aika ja hyvinvointi

Ensimmäisenä puhui dosentti Liisa Horelli Teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta. Aikapolitiikassa on kysymys yksilöllisen ja kollektiivisen l. sosiaalisen ajan yhteensovittamisesta rakenteisiin vaikuttamalla. Kun monta asiaa on hoidettava entistä lyhyemmässä ajassa, on ajankäytön koordinoitu haltuunotto tärkeää. Paikallinen osallisuusrakenne tukee ihmisten selvitytymistä. Tulevaisuuden tavoitteena onkin palvelutiski, josta yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palvelut saa yhdestä paikasta. Digitaalisuudella tulee olemaan suuri merkitys kunnallisdemokratiaan. Se voi tarkoittaa vaikkapa toimivaa hybridiympäristöä, jossa interaktiivisilla screeneillä hoidetaan tiedonvälitystä niin, että ihmiset voivat täydentää näitä myös itse. Liisa Horellin esityksen voit katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Tutkija Teppo Eskelinen Jyväskylän yliopistosta kertoi oikeudenmukaisuuden tutkimisen olevan ominta alaansa. Ristiriidat ovat jatkuvia raadannan, ihmisyyden, kasvun kannustamisen ja tasa-arvon välillä, mutta lopulta aina palataan kysymykseen kuinka rahat tulisi jakaa. Oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan, ainakaan tyhjentävästi, palaudu rahaan. Ajan vaatiminen itselle on yhteismitatonta rahan vaatimisen kanssa; vaikka aika ja raha periaatteessa ovatkin täydellisesti vaihdettavissa tuntipalkan muodossa, niin intuitiivisesti nämä tuntuvat eri asioilta. Kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta, niin samalla puhutaan myös hyvinvoinnista. Ja jos raha sen mittarina ei toimi, niin hyvinvointi on väärin määritelty ja sen komponentit löytyvätkin muualta. Mitä siis hyvinvointi on? Painotus on usein taloudellinen, mutta kun hyvinvoinnin yhteydessä puhutaan ihmisestä kuluttajana, ei kuitenkaan puhuta siitä onko rahan ansainta mukavaa vai epämukavaa. Kuluttajafiksaatiosta pitäisi siis päästä irti.

Viimeisenä alustajana puhui kaupunkitutkija ja kirjailija (mm. Leppoistamisen tekniikat) Timo Kopomaa. Ajan ja hyvinvoinnin suhteen keskiössä on Kopomaan mukaan politiikan sijaan elämänhallinta leppoistamisen kautta tapahtuvana muutoksena. Leppoistamisen tekniikat edistävät elämänhallintaa, arkijaksamista ja vauhdin hidastamista, eli samalla jo brändättyä slow-ideaa. Vaikka Suomessa onkin jo verrattain leppoisaa, niin meillä otetaan annettuna ajatus, että elämme jatkuvan kiireen keskellä. Joutilaisuuden ja kiireen väliin mahtuu kuitenkin myös tehotonta toimintaa, ei-tekemistä. Kodinomistusyhteiskunnassa asuinpaikan valinta määrää koko elämän tempoa. Käykö niin, että seuraavaksi hitaat syövätkin nopeat? Monelle omarytmisyys on nykyisin tärkeää, mutta salliiko yhteiskunta sitä? Siitä huolimatta, että joustavuus ajankäytössä palvelee myös työelämää parantamalla omarytmisten ihmisten työpanosta. Ajallisesti leppoistamista voi tapahtua minuuteissa (henkilökohtainen meditaatio) tai koko elämän mittaisena (elämäntapojen muutos). Arjessa haetaan joka tapauksessa vapautusta koordinaation pakosta.

Kommenttipuheenvuoron piti Kaija Turkki, Kotitaloustieteen professori Helsingin yliopistosta. Kotitaloustieteen kannalta aika on vain yksi tarvittava resurssi, lisäksi tarvitaan rahaa, fyysiset puitteet ja paljon muuta. Kysymys on perustarpeista: asumisesta, ruoasta ja huolenpidosta, joissa kulkee oleellisesti mukana sekä yksilön että globaali vastuu. Resurssien käyttö on pohjimmiltaan suunnittelua ja päätöksentekoa, emmekä välttämättä ole näissä riittävän taitavia. Joudummekin miettimään uudelleen suhdettamme luontoon, kulttuuriin ja muihin ihmisiin, sekä miten taitoja nykyisin opitaan ja kehitetään. Tietotekniikka antaa tähän mahdollisuuksia, mutta myös käyttäjän näkökulma on otettava huomioon. Tuotannon ja kulutuksen suhde muuttuu nopeasti ja samalla myös kuluttajakansalaisen rooli muuttuu. Vastuuta tarvitaan. Mikä onkaan ajattelumalli tulevaisuudessa, ja kuinka kokonaisuus onnistutaan näkemään ja hallitsemaan?