Demos Monoclessa: Suomen puolustusvoimien tulisi seurata aikaansa

Alla oleva teksti on käännetty Monocleen laajemman Should We Force It? -teemaotsikon alle päätyneestä tekstistä.

Pitäisikö pakottaa?
Näkemys Suomesta

Suomen Puolustusvoimilla on edessään suuri haaste: miten perustella yleinen (tai, siis miesten) asevelvollisuus kun muut Euroopan maat siirtyvät siitä pois. Talvisodan tarinat iskostetaan nykyvarusmieheen ensimmäisestä päivästä ja pitkiä metsäpäiviä elävöitetään kertomuksilla yhteisestä vihollisesta. Armeija symbolisoi itsenäisyyttä, demokratiaa ja veljeyttä.

Tuleeko kansallispalvelun sitten olla modernin sosiaalidemokratian selkäytimessä? Muut Pohjoismaat ovat siirtyneet kohti valikoivaa asevelvollisuutta ja Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa vain 12–30 prosenttia miehistä astuu harmaisiin verrattuna Suomen 65 prosenttiin. Viimeisimpänä käänteenä Ruotsi luopuu pian kokonaan asevelvollisuudesta.

Perinteisesti Suomella on ollut yksi pitkä syy olla seuraamatta nykymuotia: Venäjän raja. Kuitenkin, Pääesikunnan mukaan mitään yksittäistä maata ei tällä hetkellä lasketa viralliseksi uhaksi, vaan pikemminkin uhkakuvat muodostuvat teknistyvästä sodankäynnistä, joukkotuhoaseista ja terrorismista. Miksi peruskauden päättävä sotilastaitokoe sitten keskittyy metsissä lymyilyyn, kiväärillä ampumiseen ja telamiinojen purkamiseen?

Pakollisella asepalveluksella on historiallinen rooli nostattaa isänmaallisuutta luomalla yhteinen tarina, jota jaetaan ja vaalitaan. Lähes kolme neljästä suomalaisesta tukeekin nykyjärjestelmää. Toinen konsensus Suomessa on, että naisia ei palvelukseen tarvita – he ovat kuitenkin saaneet palvella vapaaehtoisesti vuodesta 1995 saakka (jolloin silloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn ajoi muutoksen läpi.) Kuten järjestelmä, eivät asenteetkaan ole muuttuneet aikojen myötä.

Kun naiset armeijassa ja siviilipalvelus toimivat 1990-luvun puheenaiheina, tämän hetken kuuma peruna on läskitaisto. Venäjä ja terrorismi sikseen, hiljattain nimitetty Puolustusvoimain uusi komentaja Ari Puheloinen julisti että merkittävän uhan Suomen armeijalle muodostavat ylipainoiset varusmiehet. Ehkäpä ratkaisu piilee värväyksessä kehomassaindeksin perusteella.  

Kummallisesti Suomessa ja muissa Pohjoismaissa puhutaan hyvin harvoin tulevaisuuden kehityksestä – ollaan vain puolesta tai vastaan. Puolustusvoimissa ei arvostella vereen sekoitettua systeemiä eivätkä poliitikotkaan rupea sitä varovaisuuttaan haastamaan.

Puheloisen mukaan määrältään tarkastettu tai vapaaehtoisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä ei houkuttelisi etevimpiä miehiä. Keskustelun toisessa päässä, armeijalle vaihtoehtoinen siviilipalvelus sijoittaa miehiä jo laajasti yhteiskuntaan: kirjastoihin, kouluihin ja sairaaloihin. (Totaalikieltäytyjät sen sijaan vangitaan jopa kuudeksi kuukaudeksi.) Varmastikin moderni hyvinvointivaltio osaisi löytää välimaastoratkaisun, jossa vastataan nykyisiin tarpeisiin mutta joka tukisi myös yleistuntemusta yhteiskunnan toiminnasta.

Armeija opettaa puhumaan kun puhutellaan, pelkäämään yhteistä vihollista ja olemaan kyseenalaistamatta mitään. Samaan aikaan liike-elämässä koitetaan irtautua "tee, älä kysy" -mallista. Vertaistuotantoa ja matalahierarkisuutta suitsutetaan kaikkialla muualla – miksi armeija ei voisi luottaa edes hitusen verran nuoriin urhoihinsa?

Sen sijaan että pompotellaan jaata ja eitä, valtiot voisivat keskittyä rakentamaan nykyaikaisia hybridejä joissa aseellinen puolustus sulautuisi sulavasti kansalaispalvelukseen, jossa opetellaan yhteiskunnan pelisääntöjä ja toimintaa. Silloin ei olisi myöskään syitä jättää naisia järjestelmän ulkopuolelle.

Suomen armeijakeskustelu tekee parhaansa ylläpitääkseen ikiaikaisia sanontoja kuten "Luodaan pojista miehiä" ja "Kaveria ei jätetä". Modernin yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna ajankohtaisempia sanontoja saattaisivat kuitenkin olla "Luodaan naisista ja miehistä demokraattisia kansalaisia" ja "Tunne systeemisi niin kuin omat taskusi". Asevelvollisuuden poistaminen kokonaan ei kenties ratkaisisi järjestelmän haasteita, mutta sen haastaminen saattaisi.