Demos maahanmuutosta: Jakamisen yhteiskunta ei synny itsestään

Puheenvuorossa liikkuvuus ei ole muusta kehityksestä erillinen palikka, vaan osa kehitystä, joka pakottaa miettimään uusiksi tapoja elää Suomessa. Vääjäämätöntä on monimuotoistuminen, eivät sen vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan. Puheenvuorossa kuvattu yhteiskunta ei ole todennäköinen tulevaisuus tällä suunnalla. Me ehdotamme muuta kuin todennäköistä, koska uskomme että yhteiskuntaa voidaan muuttaa. Maahanmuutto ei johda automaattisesti hyvinvointiin eikä romahduta sitä - vilkaisu Hollantiin, Japaniin, Norjaan tai Kanadaan todistaa tämän.

Demos Helsinki ei puolusta nykyistä järjestelmää. Yhdessä tekemisen ja jakamisen kulttuurin vahvistamiseksi on paljon tekemistä - niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin keskuudessa. Pettymys julkisten organisaatioiden kykyyn vastata ihmisten ongelmiin kasvaa kaikissa ryhmissä. Myös väestön ikääntyminen ja rakenteellinen työttömyys haastavat perinteisen suomalaisen ajattelun siitä, että ihmisen hyödyllisyys perustellaan työssäkäynnillä. Puheenvuorossa ei myöskään peräänkuuluteta totaalista antautumista virran vietäväksi - päinvastoin. Lähtöajatuksena on perheiden suosiminen ja maahanmuuttopolitiikan perhekeskeisyys.

Kansallisen eristäytymisen juna meni jo pari vuosikymmentä sitten. Olemme olleet yhdessä muiden kansallisvaltioiden kanssa muuttamassa globaaleja pelisääntöjä. Emme voi sulkea rajoja ja katkaista yhteyttä muihin. Yhteys ja keskinäisriippuvuus tuo mukanaan paljon neuvottelua, epäselvyyksiä ja väärinymmärryksiä. Mutta myös onnistumisia, uusia ideoita sekä vapautta ja turvaa sitä tarvitseville.

Tässä vielä puheenvuoron toimenpideosiot:

OSA 2: Miten tähän yhteiskuntaan päästään?

Aloitetaan kotoa ja koululta.

Suurin osa ihmisistä muuttaa maasta toiseen perheensä mukana. Siksi maahanmuuttopolitiikassa onnistutaan, jos lapsuudessa onnistutaan. Perhe olisikin maahanmuuttopolitiikan paras perusyksikkö.

Kodeissa ja perheissä opitut arvot ratkaisevat, miten onnistumme rakentamaan yhteiskuntaa, johon kaikki kokevat kuuluvansa. Monikulttuurinen yhteiskunta on myös jatkuvan neuvottelun ja toistuvien konfliktien yhteiskunta. Hakemalla ratkaisuja yksittäisen perheen ja lapsen tasolla löydetään joustavampia käytäntöjä ja vältetään ahdistava lokeroiminen.

Hyvä lapsuus ei synny sattumalta. Turvaamalla jokaiselle lapselle ainakin yksi turvallinen aikuiskontakti, oman kielen opetus ja yksi viikoittainen harrastus vahvistetaan tunnetta kuulumisesta yhteisöön. Monimuotoiset koulut tarvitsevatkin muita kouluja enemmän työvoimaa.

Opettajankoulutukseen rekrytoinnissa on uskallettava suosia kulttuurisia vähemmistöjä. Kysymys ei ole hyvästä tahdosta, vaan asiantuntemuksesta, esimerkistä ja rahasta.

Lapset ja koulut ovat tehokkain silta myös vanhempien välille. Avaamalla koulurakennukset lähiyhteisöille voidaan kouluista luoda turvallisia paikkoja, joissa on mahdollisuus tehdä asioita yhdessä ilman, että erilaisuutta  alleviivataan. Kirppu- ja ruokatori koulun käytävillä tai koripalloturnaus jumppasalissa on sekä yhteisöä vahvistavaa että tehokasta tilankäyttöä.

Perheitä ja vanhemmuutta on tuettava vahvemmin koulun, sosiaalityön ja harrastustoiminnan kautta. Suomen maahanmuuttopolitiikassa on linjattava selkeästi, että perheet ovat tänne tervetulleita. Lapsella on oikeus sukuun ja perheeseen. Suomeen työn vuoksi muuttavia perheitä tulee tukea kummiperheillä ja relocation-palveluilla. Keskeisissä lainsäädäntöprosesseissa tulee arvioida vaikutukset lapsuuteen.

Työpaikan on muututtava.

Keskustelu työelämän muutoksesta on keskittynyt liialti yksittäiseen maahanmuuttajataustaiseen työnhakijaan. Muutosta tarvitsevat kuitenkin yksittäisiä maahanmuuttajia enemmän työpaikat ja työyhteisöt. Tällä hetkellä vain 3 % suomalaisista työnantajista on palkannut maahanmuuttajia.

Maahanmuuton haasteet kytkeytyvät yleisiin työelämän uudistamistarpeisiin. Monimuotoisessa työyhteisössä on pystyttävä keskustelemaan ja selittämään asioita uudella tavalla. Julkisen sektorin osuutta maahanmuuttajien työllistämisessä on kasvatettava niin, että kielitaito- ja pätevyysvaatimukset joustavat kokemuksen ja asiakaskunnan perusteella. Vauhtia uudistuksiin saadaan lisäämällä oppisopimuskoulutusta ja tarjoamalla monimuotoistuville yrityksille muuntokoulutusta. Uusilla verkostoitumispalveluilla tuodaan maahanmuuttajien osaaminen samoille rekrytointiareenoille muiden kanssa.

Maahanmuuttajien perusväestöä yleisempi työttömyys ja turhautuminen ovat Suomen merkittävimmät turvallisuusuhat. Muutoksen vauhdittamiseksi positiivista erityiskohtelua tulee käyttää välineenä kohtaamisammattien koulutukseen rekrytoinneissa (opettajien lisäksi  sosiaalityö, poliisit). Työyhteisöjen avaamista on tuettava alan akateemisella seurantatutkimuksella.

Suomessa työpaikat ja asunnot vaihtavat omistajaa tuttavaverkostojen kautta. Luottamusverkostojen avaamiseksi myös lyhyet työpätkät on laitettava useammin avoimeen hakuun. Juuri ensimmäisen hyvän työpaikan saaminen on ratkaisevaa koko työuran näkökulmasta.

Samalla on hyväksyttävä, että yhtäläinen kouluopetus, lounasruoka, rivitalokolmio tai lähikauppa eivät sovi kaikille. Eriytyminen voidaan nähdä myös mahdollisuutena. Mahdollisuusnäkökulma avaa ovia uuteen liiketoimintaan, parempaan asiakaspalveluun ja monipuolisempiin lähipalveluihin. Juhlavaatteita tarvitaan muulloinkin kuin kristillisinä juhlapyhinä. Mahdollisuusnäkökulma myös muistuttaa, kuinka monissa ammateissa tarvitaan uutta kielitaitoa, uutta asiaosaamista ja monipuolisempaa viestintää.

Kokeilujen politiikkaa.

Tulevaisuuden Suomen on perustuttava oikeuksille, velvollisuuksille ja kyvyille. Pelkät arvojen listaukset eivät riitä. Suomi tarvitsee toiminnalliset hyveet. Voisimme aloittaa vaikka vapaaehtoisuudesta ja jakamisesta.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen eli vähähiilisen yhteiskunnan tuomassa niukkuuden ajassa yhdessä omistaminen on sekä ympäristölle että yhteisölle hyväksi. Kun yhä useammalla on vapaaehtoisesti tai ilman omaa valintaa  enemmän vapaa-aikaa, hyödyllisyyden on perustuttava palkkatyön lisäksi osallistumisen varaan. Juuri laajalla vapaa-ajalla siunatuissa ihmisissä on selkeä potentiaali. Meillä kaikilla on taitoja, joita voisimme jakaa muiden kanssa. Yhteiseksi hyväksi toimiminen takaa myös yhteiskuntarauhaa. 
Yhteinen suomalainen tulevaisuus pitää rakentaa yhteisöissään vastuuta kantavan yksilön varaan. 

Julkisella sektorilla on erityinen vastuu osoittaa toiminnassaan, että erilaistuminen on muunnettavissa resurssiksi ja onnellisuudeksi. Päätöksentekijöiden on luotava yhdessä tutkijoiden ja kansalaisten kanssa argumentaatiopohja, jolle avointa yhteiskuntaa rakennetaan. Tarvitaan siis kokeiluja, investointeja sekä selkeämpiä rooleja kansalaisille. Epävarmuuden kanssa on opittava elämään.

Kirjastojen, neuvoloiden ja muiden julkisten palveluiden toiminnassa on viestittävä selkeämmin niitä yhteiskunnallisia hyveitä, joiden vuoksi palvelu tarjotaan. Esimerkiksi kirjastolla on merkittävä rooli yhteisvastuun ja jakamisen opettamisessa. Kirjastot tarjoavat parhaimmillaan tiloja ja materiaaleja vapaaseen kansalaistoimintaan. Juuri vahvempi toiminnallinen viestintä tukee yhteisten arvojen rakentamista ja jaettua arkea. Uudenkin tulijan on voitava ymmärtää, miksi valtio tarjoaa lainakirjoja, kouluruokaa, julkista liikennettä, puistoja ja teatteria.

Uudenlainen yhteinen elämä vaatii kuitenkin rehellisyyttä nykytilannetta kohtaan. Tämän päivän Suomessa rasismi ja muukalaisvastaisuus ovat yksittäistapausten sijasta laajamittainen ongelma, jota emme ota tarpeeksi vakavasti. Rasismi ja muukalaisviha ovat uhkia julkiselle tilalle ja kulttuurille. Rasismi ei ole maahanmuuton seuraus, vaan sataprosenttisesti kotimainen ongelma. Syrjinnän ja ahdistelun kitkemiseen tarvitaan tiukempia toimia. Yhdenvertaisuudessa ei ole kyse vain asenteista, vaan myös puuttumisesta, kohtaamistaidoista ja oikeusturvasta. Vastuu jakautuu yksilöiden ja valtion kesken.

Kyky tehdä valintoja ja kantaa vastuuta ovat keskeisiä kansalaistaitoja tilanteessa, jossa julkisen sektorin kokoa ja vastuita joudutaan arvioimaan uudelleen. Tärkeää on myös ymmärtää, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa eri mieltä oleminen ja asioiden uudelleen perusteleminen ovat pysyviä asiaintiloja. Juuri eriytymisen vuoksi palvelutyössä tulee lisätä vertaistuotantoa ja ottaa huomioon asiakkaiden näkemykset, jotta monimuotoisiin tarpeisiin voidaan vastata. Voimauttamalla yhä useampia tuottamaan hyvinvointia ja huolenpitoa yhdessä, julkisia resursseja voidaan kohdistaa niille, jotka apua todella tarvitsevat.

Ollaan paremmin tässä.

Ilmastonmuutoksen myötä Suomen maantieteellinen sijainti korostuu. Suhteet Pohjoismaihin, Baltiaan ja Venäjään tulevat ratkaisemaan Suomen pärjäämisen. Julkisia investointeja tulee suunnata Venäjän raideliikenteen ja Helsinki-Tallinna-tunnelin kaltaisiin kestävän kehityksen hankkeisiin. Muuten jäämme helposti eristetyksi pussinperäksi. Helsingistä tulee päästä Pietariin parissa tunnissa ja Berliiniin yhdessä yössä.

Suomenlahden kaivuutöiden lisäksi Suomen suhtautumisessa Venäjään ja Suomessa asuviin venäläisiin on eniten uurastamista. Pelkästään Lappeenrannan seudulla käy vuosittain 600 000 venäläistä, jotka kuluttavat Suomessa 160 miljoonaa euroa. Ennusteiden mukaan vuonna 2030 määrä on kolminkertainen.

Venäjä ei kuitenkaan ole vain rajan toisella puolella. Venäläiset ovat tulevaisuudessa Suomen suurin kulttuurivähemmistö. Suomessa on jo nyt paljon käyttämätöntä Venäjä-osaamista, mutta pelkästään sen mobilisointi ei riitä. Nyt 70 % suomalaisista suhtautuu kielteisesti maahanmuuttoon Venäjältä. Suomalaisten mielikuvat venäläisistä ja Venäjästä ovat jääneet Neuvostoliiton aikaan. Venäjän ja venäjän osaaminen on keskeistä maahanmuuton, turismin ja kaupan tulevaisuuden näkökulmasta. Hyvä alku olisi venäjän opetuksen lisääminen ruuhka-Suomen ja Itä-Suomen kouluissa. Samalla luovan alan toimijoiden, journalistien, kunnallispäättäjien ja yhteiskunnallisten yrittäjien kontakteja kollegoihin Venäjällä tulee tukea systemaattisesti.

Samalla Suomen pitää kantaa globaali vastuunsa suoraselkäisemmin. Näillä näkymin maailmassa on vuonna 2050 lähes kymmenen miljardia ihmistä, joista yhä harvemmalle riittää töitä. Hyödyttömyyden tunne on yksi tulevaisuuden suurimpia haasteita. Liikkuvuuden näkökulmasta globaali köyhyyden poistaminen ja väestönkasvun hillitseminen ovat myös suomalaisia haasteita. Oppeja jakamisen, osallisuuden ja hyödyllisyyden rakentamisesta tulee käyttää välineinä myös kehityspolitiikassa.

OSA 3: Miksi tähän suuntaan?

Kansainvälisyys on jo jokaisen suomalaisen arkipäivää.

Suomeen muuttaa konservatiivistenkin arvioiden mukaan seuraavan 20 vuoden aikana noin 200-300 000 uutta ihmistä. Jos he kaikki muuttaisivat samaan kaupunkiin, tulisi siitä Suomen toiseksi suurin kaupunki. Samalla tuhannet suomalaiset muuttavat pois. Väestömuutoksen vaikutukset tulevat näkymään kaikkialla yhteiskunnassa. Vaikka muutos on pelottava, nykyinen pelkovetoinen politiikka johtaa tasapäistämiseen ja ahdasmielisyyteen, joka on lopulta kaikkien kannalta huono. Meidän on kyettävä demonstroimaan paremmin keskinäisriippuvuutta täällä asuvien ihmisten välillä.

Yhä useampi suomalainen työskentelee ulkomaisen yrityksen palveluksessa. Suomen merkittävimmät yritykset ovat kansainvälisiä. Nuoret suomalaiset lähtevät opiskelijavaihtoon ja au-pairiksi. Vantaalaisessa K-marketissa bosnialaistaustainen varastomies nostelee perulaisia avokadoja kylmätilaan. Etsimme tietomme paikallisista ravintoloista kalifornialaisten kehittämällä hakukoneella. Suomalainen rakentaminen nojaa virolaiseen työvoimaan. Joka kolmas helsinkiläinen bussikuski on maahanmuuttaja. Koneen pääkonttorissa Keilaniemessä puhutaan englantia. Monilla paikkakunnilla viikonlopun ravintolavaihtoehdot ovat ABC-huoltoasema ja turkkilaisen perheen pyörittämä pizzeria. Politiikkaamme linjataan täällä ja Brysselissä.

Let´s face it. Suljettua Suomea ei enää ole. Lopetetaan haihattelu vain yhteen suuntaan päästävistä "Gore-Tex-rajoista": niin kauan kuin täältä virtaa ihmisiä, informaatiota, rahaa, tuotteita ja palveluita maailmalle niin kauan virta käy myös toiseen suuntaan.

Kyse on laajalti myös vahvistamisesta ja levittämisestä. Monet tässä paperissa ehdotetuista asioista ovat jo pienemmässä mittakaavassa useiden Suomessa asuvien todellisuutta tai toimivat hyvin jossain muualla.

Maahanmuutto on resurssikysymys.

Nykyisellään maahanmuuttopolitiikka on suomalaisen päätöksenteon kummajainen. Suomi on nyt huokutteleva vain niille, joilla ei ole vaihtoehtoja. Nykyisin kaikki maahanmuuttajat maksavat hintaa järjestelmän väärinkäyttäjistä kyykyttämisenä ja kyseenalaistamisena. Reiluuden, jakamisen ja luottamuksen kulttuuri ei tarkoita sinisilmäisyyttä.
Perusturvan takaaminen mahdollisimman monelle on oltava tärkeämpää kuin virheetön suoritus oleskelulupien myöntämisessä. Entä jos maahanmuuttopolitiikka perustuisi pohjoismaiseen hyvinvointivaltioajatteluun? Hyvinvointivaltion kustannustehokkuus nojaa luottamukseen, julkisten toimien arvon ymmärtämiseen ja yhteisiin tavoitteisiin (työllisyys, terveys, yhteiskuntarauha jne). Paremman maahanmuuttopolitiikan tärkein tavoite tulee olla oikeudenmukaisuus, ei kontrolli.

Maahanmuutto ei kuitenkaan tarkoita paluuta vanhaan. Hyvinvointivaltio vaatii uudistamista. Kyseessä on myös irtautuminen pohjoismaisen hyvinvointivaltion totaalisesta universalismista. Sama malli ei sovi kaikille, tiedämme tämän jo. One size fits all - ajattelua on pystyttävä soveltamaan, räätälöimään sekä heikoimpien että vaativimpien tarpeisiin. Nyt molemmista päistä pudotaan järjestelmän ulottumattomiin.

Liikkuvuus ei ole valinta. Se on ilmiö, joka tapahtuu. Valittavanamme ovat keinot, joilla kytkemme uudet ihmiset ja heidän resurssinsa suomalaisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Liikkuvuutta ei kannata lähestyä pehmeänä asenne- tai suvaitsevaisuuskysymyksenä. Jos kaupunki suosii maahanmuuttajaperhettä asuntovalinnassa, asunto on pois joltain muulta. Jollekin annettu työpaikka on toiselta pois. On kaikille reilumpaa puhua resursseista ja tarpeista. Kansainvälinen vertailu todistaa, että maahanmuuton ja hyvinvoinnin suhde ei ole yksiselitteinen: UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksin yläpäästä löytyvät siirtolaismaa Australia ja Suomen kaltainen niukan maahanmuuton Japani. Esimerkiksi Australia, Alankomaat ja Kanada osoittavat, että maahanmuuttajat ovat heitä viisaasti haaliville maille resurssi.

Sen sijaan, että hukkaamme energiaa keskusteluun maahanmuuton tarpeesta, olisi viisaampaa pyrkiä takaamaan maahanmuuttajien osallistuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työmarkkinoille. Monimuotoistuminen on toteutettava tavalla, joka parantaa kaikkien täällä asuvien hyvinvointia. Osallisuuden takaaminen kaikille on keskeistä. Voimme yhä vähemmän päättää ketkä tänne tulevat, mutta voimme ratkaista ketkä tänne jäävät ja miksi. Arki ratkaisee. Kovimmassa muutospaineessa ovat koulut, työpaikat ja harrastustoiminta. Pääsyä näihin arjen perusrakenteisiin tulee helpottaa. Miten maahanmuuttajanuori löytää urheiluseuran harjoitukset tai partiolippukunnan? Miten hänen äitinsä kuulee Martoista tai vanhempainneuvostosta?

Maahanmuuton vaatima muutos ei synny vain valtion toimenpiteillä, tiedotuskampanjoilla tai jämäkämmällä ohjauksella. Yhteiseksi koetun valtion ja yksilön elämän suhde tarvitsee välittäjiä sekä kansalaisjärjestöistä, kansalaisista itsestään että liike-elämästä. Muutos kohti avoimempaa yhteiskuntaa vaatii, että ihmiset näkevät itsensä osana muutosta. Tarvitsemme tuotteita, haaveita ja syöttejä toimia yhdessä oikein.