Demos Helsinki ja ympäristöministeriö julkaisevat ensi talvena artikkelikokoelman Ympäristötietoisuus Suomessa. Esittelemme blogissa kirjoittajien näkemyksiä hankkeen edetessä. Nyt vuorossa on ENOn Mika Vanhanen. ENO on kansainvälinen kestävän kehityksen verkkokoulu 12–18-vuotiaille 150 maasta. Vanhasen mukaan avaimia ympäristöalalle ovat yhteiskunnallisten yritysten lainsäädännön kehittäminen sekä sosiaalinen media.
Miten käsitys ympäristöasioista on muuttunut 2000-luvun aikana?
Ympäristöasiat koetaan yhä tärkeämmäksi kaikilla yhteiskunnan
osa-alueilla. Vaikka ympäristötietoisuus ja -myönteisyys ovat
syventyneet ja levinneet, todelliset teot ovat jääneet vähemmälle sekä
yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Suomalaiset ovat hyvin
ympäristötietoisia, mutta passiivisia tekemään asian eteen jotain.
Mitä on muuttunut tämän johdosta omalla alallasi?
Puhuisin omaan alaani liittyen mielummin kestävästä kehityksestä. Se
tuli opetussuunnitelmauudistuksen myötä aihekokonaisuudeksi, joka on
käsiteltävä perusasteen ja lukion opetuksessa. Ilmastonmuutokseen
liittyvää opetusmateriaalia valmistettiin ja käytetiin kouluissa jo
2000-luvun alussa, ennen varsinaista buumia. Vaikka opetussuunnitelma
luo perusteita kestävän kehityksen opetukseen kouluissa, sen toteutus
on varsin vaihtelevaa riippuen kouluista ja opettajien
suuntautuneisuudesta.
Millaisia kiinnostavia uusia ympäristöasioihin liittyviä käytäntöjä
tai merkittäviä toimintatapoja on viimevuosina syntynyt tai
yleistynyt?
Ruohonjuuritasolta syntyneet ja toimivat verkostot, usein sosiaaliseen
mediaan ja tapahtumiin liittyviä. Yleensäkin erilaiset verkostot sekä
paikallisella että globaalilla tasolla.
Kerro vapaamuotoisesti merkittävimmistä ympäristöasioihin liittyvistä
aloitteista tai hankkeista, joissa olet viime vuosina ollut mukana?
Perustin kymmenen vuotta sitten kestävän kehityksen verkkokoulun
nimeltään Environment Online - ENO. Tällä hetkellä mukana toimii
tuhansia kouluja 150 maassa. Verkkokoulun toiminnasta vastaavat
koulujen lisäksi vapaaehtoiset koordinaattorit 134 maassa. Se on
ainutlaatuinen verkosto ja toimintamalli maailmassa
ympäristötietoisuuteen ja kestävään kehitykseen.
Millaisia lupaavia uusia avauksia ja hankkeita uskot syntyvän lähivuosina?
Sosiaalinen media on avainasemassa. Samoin lainsäädännön kehitys, kun
Suomeen tulee yhteiskunnalliset yritykset ja yhtiöt laajemmin. Nämä
toimintamallit tehostavat esimerkiksi ympäristöalalla toimivien
yhdistysten mahdollisuuksia. Oman ENO-verkkokoulun osalta toivomme
kestävän rahoitusmallin löytämistä. Verkostossa on huikea potentiaali
kymmenen vuoden rakentamisen jälkeen.
Miltä osin kehitys ympäristöasioiden hoidossa laahaa jäljessä? Millä aloilla?
Yleensä ottaen lainsäädäntö ja byrokratia hidastavat kehitystä. Omaa
toimintaani peilaten, valtionhallinnosta ei löydy kanavia toiminnan
kehittämiseen ja tukemiseen. Se on aikansaelänyt nykymuodossaan.
Tuoreita ajatuksia suoraan sähköpostiisi!