Suomi

Mikä on maabrändi?

Maat eivät ole brändejä. Silti maat brändien tapaan herättävät mielikuvia, eroavat toisistaan ja ovat arvokkaita. Suomen “brändäämisessä” kyse ei siis voi olla mainoskampanjoista, sloganeista, logoista, nettivideoista tai messuosastoista, vaan siitä itsestään. Suomen tehtävästä. Tästä Demos Helsinkiä pyydettiin kirjoittamaan maabrändivaltuuskunnan raporttiin.

 

Kaukaa katsottuna Suomi ei erotu. Emme ole matkailukohteena kuin Espanja tai Thaimaa. Emme huipputeknologiassa kuin Piilaakso tai Etelä-Korea. Emme edes musiikin viejinä kuin Iso-Britannia tai Irlanti. Olemme peruskoulutuksen ykkösiä ja useiden mittauksien mukaan todella hyvä paikka asua. Silti nämäkin ovat lähinnä hyvin suoriutumista samoissa kisoissa kuin muut, eivätkä vielä vahvoja erityispiirteitä.

Suomen elinvoima syntyy jakamisesta, basaareista ja käyttäjälähtöisyydestä

Olin viime viikon tiistaina etsimässä Suomen Elinvoiman lähteitä yhdessä 200 suomalaisvaikuttajan kanssa. Sitran johtama etsintä on jatkunut koko talven ja itsekin olen laittanut likoon aika monta vitaalia työtuntia ja ideaa. Tiistaina istuin paneelikeskustelussa yhdessä mm. presidentti Tarja Halosen, ETLAN:n Sixten Korkmanin ja syntymähyväntuuliseksi yritysjohtajaksikin sanotun Tuomo Rönkön kanssa. Tarkoituksena oli asemoida Suomi uudelleen maailmankartalle. Mitä muut ajattelevat meistä ja mitä meidän itse tulisi ajatella itsestämme?

Yhdistele sisältöä